Ensimmäiset 48 tuntia

Ensimmäiset kaksi päivää pokeriammattilaisena ovat takana, ja on tilinteon hetki. Ei, vielä en ole menettänyt koko omaisuuttani mehevissä kotipeleissä enkä edes turistien ja pelialan ammattilaisten kansoittamalla paikallisella kasinolla. Itse asiassa en vielä ole edes ehtinyt juuri pelata, vaan kaikki aika on mennyt perehtymiseen ja asioiden järjestelyyn muuton jälkeen. Toisaiseksi homma on siis hanskassa.

Ensin kuitenkin katsaus matkaan Suomesta Gibraltarin lämpöön. Vasta lähtöä edeltavänä iltana alkoi toden teolla tuntua, että kohta sitä lähdetään maailmalle. Mitään sen suurempaan jännitystä ei kuitenkaan ole vieläkään tullut, vaan asiat ovat pala palalta menneet eteenpäin. Kahdentoista tunnin matkustamisen aikana ehti miettiä yhtä sun toista, mutta vielä tähän reissuun ei osaa oikein suhtautua muuten kuin lyhyenä lomamatkana (joskin sellaisena, josta suurin osa ajasta menee työntekoon), kun kaikki toistaiseksi on vielä uutta kuten lomaillessakin.

Matkalukemisena minulla oli Helsingin pienen suuren miehen Osmo Soininvaaran Fillarilla Nizzaan, sujuva ja innostava matkakertomus kuukauden kestäneestä 3500 kilometrin pituisesta pyöräretkestä Helsingistä Ranskan Rivieralle. Kokonaisuudessan kirja herätti kunnioitusta (miten 55-vuotias pieni mies polkee päivittäin yli sadan kilometrin matkoja ilman lepopäiviä?), mutta ennen kaikkea se nostatti seikkailumieltä omaakin pienimuotoista seikkailuani varten. Oman mausteensa toivat myös Soininvaaran kuvaukset läpi ajamiensa kohteiden paikallisesta elämänmenosta ja ominaispiirteistä. En ole välttämättä yhtä sujuvasanainen, enkä varsinkaan niin yleissivistynyt kuin yksi vihreän liikkeen perustajistamme, mutta jotain saman kaltaista helposti luettavaa ja samalla kiinnostavia yksityiskohtia tarjoavaa raporttia pyrin tuomaan myös tälle foorumille. Toki pyrin kattamaan paikallisen elämänmenon lisäksi myös omia henkilökohtaisia tuntemuksiani ja törmäilyjäni pokerin maailmassa ja saksalais-brittiläis-eteläeurooppalaisessa organisaatiokulttuurissa.

Gibraltarilla lähes kaikki ovat käytännössä kaksikielisiä ja puhuvat englantia ja espanjaa yhtä sujuvasti. Kaupungilla asioidessa olen kuitenkin jo ehtinyt törmätä englantia lähes täysin taitamattomaan asiakaspalvelijaan, joita ilmeisesti on täällä jonkin verran. Useimmat heistä kuitenkin ovat huonosti palkatuissa ammateissa olevia espanjalaisia tai marokkolaisia, jotka tekevät töitä Gibraltarilla, mutta asuvat rajan toisella puolella Espanjassa. Espanjan puoleinen rajakaupunki La Linea on monin paikoin ränsistynyttä ja melko köyhää aluetta, mikä omalta osaltaan aiheuttaa myös suhteellisen paljon väkivaltaa ja muuta rikollisuutta. Pahemmasta päästä rikollisuusasteikolla on huumerikollisuus ja sen monet lieveilmiöt, sillä Gibraltarin ja Espanjan välinen rajan on pitkään toiminut huumeiden kauttakulkuväylänä. Nyttemmin tilannetta on ilmeisesti saatu jonkin verran aiempaan paremmin haltuun, mutta ongelmia on edelleen. Siksi nykyisistä kollegoistani toistaiseksi vain yksi on suositellut asumista La Lineassa, monet sen sijaan ovat suositelleet välttämään sitä. Kyse lienee jonkinlaisesta Espanjan Keravasta, josta juuri kukaan ei pidä, mutta jossa joidenkin on kuitenkin asuttava.

Seuraa viiden vuorokauden säätiedotus: sadetta, tuulta, sadetta, sadetta ja tuulta. Kulunut talvi on ollut Gibraltarilla poikkeuksellisen kylmä ja sateinen. Ensi viikosta lähtien tilanteen pitäisi kuitenkin muuttua ja kevään ottaa aimo harppaus eteenpäin. En kuitenkaan valita, täällä poikkeuksellisen kylmä tarkoittaa maaliskuun alussa noin 17-18 astetta, eilen jopa yli 20 kun aurinkokin mollotti muutaman tunnin täydellä alkukeväisellä tarmollaan. Kesäaikaan on tyypillisesti parin, kolmen kuukauden täysin sateeton jakso, jolloin lämpötila saattaa kohota jopa 40 asteeseen. Aivan niin tukalaa kuin Espanjan sisämaassa ei kuitenkaan ole, siitä pitää huolen raikas ja viilentävä merituuli. Joka tapauksessa viime yönä alkanut ja tänään jatkunut myrsky laittaa eteläeurooppalaisittain kevyesti rakennetut asunnot koetukselle: ilmankosteuden tuntee hyvin sisälläkin ja tuuli puhaltaa rakenteissa äänekkäästi kuin sumutorvi

Ääntä lähtee myös brittiläisen sotilaslaivaston hävittäjäkoneista, jotka olen ehtinyt noteerata jo pariinkin otteeseen. Olin jo ennen reissuun lähtöä tutkinut paikallistietoutta pursuavia nettisivuja, mutta en ollut aivan ymmärtänyt, että sotilastukikohta on edelleen niinkin aktiivinen kuin tänään. Harjoituslentoja jatkui pitkin päivää ja mekkala oli sen mukainen. No, onpahan turvallinen olo kun naapurissa on ilmavoimien tukikohta. Ei parane kaiken maailman hampuusien tänne yrittää kolttosiaan tekemään.

Toistaiseksi en ole ehtinyt tehdä lainkaan tuttavuutta paikalliseen ravintolaelämään. Siitä on osiltaan vastuussa työantajani tarjoama työpaikkaruokailu, joka poikeaa melkoisesti - kaikella kunnioituksella - Suomessa tottumastani Amica-linjasta. Työpaikkaruokailu täällä on siis palkan päälle tuleva etu, jonka työnantaja maksaa. Rahalla saa vuorokauden ympäri nauttia noin kolmesta lämpimän ruuan vaihtoehdosta, parista erilaisesta ruokaisasta salaattivaihtoehdosta, sandwicheistä, hedelmistä, muista pikku välipaloista ja tuoreesta, juuri paahdetusta espressosta ja monesta muusta epäsäännöllisemmin esiintyvästä herkusta. Ei siis ainakaan sen puolesta ole valittamista. Brittipubien antimista en siis ainakaan vielä ole päässyt nauttimaan, mutta varmasti niidenkin aika vielä tulee, kunhan pääsen paremmin asettumaan sijoilleni. Perjantaina on tarjolla myös ensimmäiset työpaikan kekkerit, joten ensimmäinen kosketus paikalliseen yöelämäänkin on kohta ovella. Raportti siitä seuraa, kun sen aika on, mikäli Pokeriammattilainen-blogin Sisäpoliittisen osaston Sensuuri-jaosto ei toisin päätä. Joka tapauksessa kyseisistä kekkereistä on hyvin aikaa toipua, sillä maanantaina tälllä on kansallinen vapaapäivä, tuttavallisemmin bank holiday. Iso käsi Sir John Lubbockille!