Väliaikatodistus

Hiphei, kesä on tullut! Pitkään sitä odoteltiinkin ja kateellisina katseltiin Suomen toukokuun ennätyshelteitä. Kutakuinkin kolme kuukautta alkaa olla takana Gibraltarilla ja nyt vasta sään jumalat ovat suoneet sellaisia kelejä, mitä odottelin jo maaliskuun lopulla. Ja parempaakin on vielä luvassa. Eikä yhtään haittaa, että ensi viikonloppu on jälleen ns. pitkä viikonloppu, kun maanantaina vietetään bank holidayta. No, onhan täällä ollut jo pari kuukautta sellaista 20-22 astetta, mutta helteiden ystävänä se ei ollut sitä mitä odotin. Mutta nyt alkaa lämmittää sopevasti.

Toukokuu on myös kevätjuhlien aikaa, ja siksi Pokeriammattilainen päätti antaa väliaikatodistuksen nykyiselle kotipaikalleen. Tarkkoja numeroarvoita en tässä yhteydessä lähde tekemään, vaan tyydyn sanallisiin arvioihin peruskoulun alaluokilta tuttuun tapaan.

Ensin Gibin kolme plussaa:

+ Sää: Jostain syystä sitä suomalaisena osaa nauttia auringosta ja helteistä enemmän kuin paikalliset, jotka vetäytyvät keskipäivällä varjoon tai pubien hämyisiin nurkkiin. Tai kuten japanilainen kollegani, joka päätti irtisanoutua ja muuttaa takaisin Suomeen "koska siellä ei paista aurinko".

+ Lyhyet etäisyydet: Kaikki Gibraltarilla on kävelymatkan päässä. Ainakin jos ei satu kuulumaan siihen väestön osaan, joka hyppää Stockmannilta ratikkaan jäädäkseen Henkkamaukalla pois. Myös Andalucian ihmeet ja muut eteläisen Espanjan kiinnostavat kohteet ovat lähellä.

+ Hintataso: oikeastaan kaikki asumista ja sen oheispalveluita lukuun ottamatta on huomattavasti Suomen hintatasoa selvästi halvempaa. Erityisesti palvelut ovat halpoja, kun rajan takaa Espanjasta riittää tekijöitä muutaman punnan/euron tuntipalkalla.


Ja tasapuolisuuden nimissä kolme miinusta:

- Asiakaspalvelu: En tiedä, mistä johtuu, mutta joka tapauksessa asiakaspalvelun taso täällä on pääsääntöisesti luokatonta. Toki poikkeuksia mahtuu joukkoon, mutta yleisesti ottaen palvelu on joko huonoa tai sitä ei ole lainkaan. Suomessa tottui siihen, että asiakas on monesti asiakaspalvelijalle vain harmi ja taakka, joka häiritsee työntekoa. Mutta täällä asiakkaan huomiotta jättäminen on viety aivan uudelle tasolle. Paikallisen supermarketin kassat ovat varmasti Euroopan laiskimpia, osaamattomimpia ja hitaimpia. Useimpien ravintoloiden tarjoilijat puolestaan ovat joko näkörajoitteisia tai pitkällisen kokemuksen harjaannuttamina oppineet olemaan ottamatta minkäänlaista katsekontaktia asiakkaaseen, joka mahdollisesti haluaisi joko tilata jotain tai maksaa laskunsa. Muista asiakaspalvelutilanteista, kuten teleoperaattoreista ja sähkölaitoksesta en viitsi alkaa edes kirjoittaa... Sanottakoon vain, että kun kilpailua ei juuri ole, niin eipä ole näemmä tarvetta palvella asiakkaitakaan, kun eivät voi vaihtaa parempaankaan.

- Pieni koko: Pienuudella on etunsa, esim. lyhyet etäisyydet, mutta myös haittansa. Vaikka suurin piirtein kaikki tarvittava on saatavilla, ei valinnan varaa loppujen lopuksi hirveästi ole. Mikäli haluaa esimerkiksi harjoittaa kulttuuriharrastuksia tai mennä futismatsiin, pitää ottaa suunta kohti Espanjaa. Pienessä kylässä voi myös pitemmän päälle tulla vastaava tunne, kuin suomalaisissa kyläpahasissa: kun kakki tuntevat toisensa ainakin naamasta, ei varsinaista suurkaupungin yksityisyyttä yleisen keskellä ole tarjolla. Ei siis tee varsinaisesti mieli kaduille kuseksia, jos sitä nyt ylenmäärin isommassakaan pitäjässä harrastaisi.

- Kolmatta miinusta en tähän hätään keksi. Mutta sanotaan nyt vaikka tuuli, joka on luonnonilmiöistä minulle jostain syystä vastenmielisin, paitsi purjehtiessa. Gibillä tuulee melkein aina, mutta pinnanmuodoista johtuen aina löytyy myös tyyniä sopukoita.

Kolmen kuukauden aikana elämä on myös arkistunut aika lailla ensimmäisen kuherruskuukauden jälkeen. Nähtäväksi jää, millainen välitodistus on seuraavan kvartaalin jälkeen.