Gibraltar - Tanger - Estepona

Pitääpä taas kirjoittaa jotain, kun on kuun kierto jo melkein ehtinyt täyttyä edellisestä postauksesta. Paljon on ehtinyt tapahtua sitten syyskyyn puolivälin: nuorenin jälleen vuodella, kävin Afrikassa, muutin Espanjaan noin muutaman mainitakseni. Yritän tiivistää kuukauden tapahtuman muutamaan kappaleeseen suhteellisen kronologisesti.

Syyskuun lopulla tosiaan vietin syntymäpäivääni ja voidakseni unohtaa tuon aiheuttaman syvän ahdistuksen, päätin lähteä Afrikkaan. Espanjasta Tarifasta ja Algecieraksesta lähtee jatkuvalla syötöllä hieman Tallinnan-aluksia muistuttavia paatteja Tangeriin, Marokkoon. Berberit olivat intoutuneet juhlistamaan Pokeriammattilaisen synttäreitä muutaman päivän mittaisilla jazz-festareilla. Eli sinne siis.

Marokon yö oli kuuma ja yllättävänkin vauhdikas. Ilmeisesti pitkästä historiasta linkkinä Eurooppaan ja muutoinkin länsimaisen kulttuurin pitkällinen läsnäolo ovat tehneet kaupungista pienimuotoisen yöelämän keskuksen. Itsehän olen enemmän päiväeläin, mutta kun jatsin lumo on niin vahva, ei auttanut muuta kuin valvoa yhdessä hyvän ystäväni Glenn Fiddichin kanssa. Ei nyt ihan pikkutunneille, mutta kuitenkin. Itse keikat oli kautta linjan loistavia. Yksikin ranskalaislähtöinen pappabändi vaan tuntui lämpenevän kahden tunnin keikkansa edetessä. Olivat kuulemma yhtä nuorempaa sälliä lukuunottamatta soittaneet yhdessä yli 20 vuotta, ja se näkyi. Ainoa asia, mikä jäi festareista harmittamaan, oli visiitin pituus. Tai oikeammin lyhyys. Yhdessä illassa ja yössä kun ei vielä kovin monta keikka ehdi nähdä.

Heti kohta Tangerin jälkeen olikin sitten aika pakata gibraltarilainen elämä pieneen pakettiin ja vaihtaa kotimaata. Kuten blogia seuraavat jo tietävätkin, löytyi uusi koti Andaluciasta. Työkiireet ovat vielä pitäneet tarkemman tutustumisen kotiseutuun To do -listalla, mutta jotain pieniä huomioita voinen tässä jo antaa:

- Kaupungissa on paljon hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisia ravintoloita. Tyypillinen päivän menu (max. €10) sisältää alkuruoan, loistavaa tuoretta merenelävää, kahvin ja yhden ruokajuoman. Kalastajakylässä kun ollaan, niin kaikki toistaiseksi testaamani meren herkut ovat osoittautuneet erinomaisiksi. Toki tarjolla on myös esim. argentiinalaista ja italialaista ravintolaa ja pari hyväntuntuista irkkupubiakin.

- Ilma on huomattavasti miellyttävämpi kuin teollisuuskeskusten ympäröimällä Gibraltarilla. Kun merenranta on 50 metrin päässä kotiovelta, niin raikas ilma yltää parvekkeelle asti.

- Asiat toimivat pääsääntöisesti yllättävän hyvin. Pieni pelko oli takapuolessa, että miten manana-kulttuuri ja asioiden epävarmuun sopivat Pokeriammattilaisen kärsimättömään pirtaan, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole ollut suuria turhautumisia. Toki espanjalainen byrokratia on jotain käsittämätöntä. En ole koskaan asunut Saksassa, mutta rohkenen epäillä, että sielläkään on ainakaan monimutkaisempaa.

- Maisemat Aurinkorannikolla ovat upeita. Vaikka keskikesällä onkin varsin kuivaa, on nyt syksyn tullen maisema vihertynyt sen verran, että lähes takapihalta alkavat vuoret lähettävät kutsuhuutojaan vaellusretkille. Vielä kun saisi vaelluskamat jollain ilveellä Suomesta.

- Mainittakoon myös perinteiden vahva eläminen eteläisessä Espanjassa. Yksi todiste siitä on härkätaistelukulttuuri. Olin jotenkin ajatellut, että härkätaistelu on siirtymässä kuriositeetiksi; joillain alueillahan se on Espanjassakin jo kielletty. Mutta Andaluciassa tuo sadistinen murhaleikki kukoistaa edelleen. Jopa siinä määrin, että paikallinen televisiokanava lähettää kerran, pari viikossa tuntitolkulla suoraa lähetystä härkätaisteluista. Ja noin 60 000 asukkaan Esteponassakin on oma härkätaisteluareena.

Espanjaan muutto on tietysti kasvattanut myös työmatkan pituutta eksponentiaalisesti. Mutta alkutotuttelun jälkeen reilun tunnin bussimatka ei enää tunnu pahalta. Ainakin voi käyttää matka-ajan hyödyksi ja lukea vaikka yliopisto-opintojen ensimmäisenä vuotena kesken jäänyttä espanjan alkeiskirjaa. Töistä lähtiessä vaan pitää olla tarkkana, että lähtee oikeaan aikaan. Kerran nimittäin jo kävi niin, että juuri rajan yli onnikkapysäkiltä palatessani olivat poliisisedät ehtineet laittaa rajan kohdalla menevän lentokentän kiitoradan puomit kiinni. Siinä sitä sitten reilun vartin verran odoteltiin, että British Airways pääsee viemään matkalaiset Lontooseen. Ja toki myöhästyttiin sen takia bussista. Mutta kohta on toivottavasti ajokortti taskussa, ja pääsee kulkemaan joustavammin joukkoliikenteen aikatauluista välittämättä.

Kunhan saan nettiyhteyden uuteen kotiin, pääsen myös toteuttamaan ammatillisia tarpeitani ja palaamaan pokerin pariin. Viime viikkoina en ola edellä mainitusta syystä johtuen pelannut lainkaan. Tokihan useimmissa kahviloissa on täällä ilmainen netti, mutta eipä ole vielä ollut intoa mennä tuntikausiksi kahviloihin pelaamaan. Sen verran olen työaikaani kuitenkin käyttänyt hyväksi, että olen tutustunut Esteponan expat-foorumeihin. Aurinkorannikolla on - kuten moni varmasti tietää - varsin moninainen ja aktiivinenkin ulkomaalaisyhteisö, johon ajattelin jollain tavalla päästä mukaan. Mielelläänhän sitä tutustuisi myös paikallisiin, mutta espanjankielen taitoni on vielä toistaiseksi niin olematon, ettei se käytännössä ole mahdollista tai ainakaan helppoa. Andaluciassa - varsinkin sen pienemmissä kaupungeissa - englantia ei juuri puhuta tai edes ymmärretä.

Pikaisempiin palaamisiin.