Läksiäistunnelmia

Yksi konkreettinen muuttoa edeltävä askel on taas takana, kun eilen joli vuorossa epävirallinen läksiäisilta mahtavassa porukassa  hyvää suomalaista olutta ja tervaleijonasnapseja maistellen. Kiitos vielä kerran kaikille paikalla ja/tai hengessä mukana olleille! Hieno, improvisoitu läksiäiskortti lähtee matkalaukkuun muistoksi onnistuneesta illasta hienojen ihmisten kanssa. Ikävä jää, mutta onneksi emme elä enää pimeää keskiaikaa, jolloin matka Itämeren helmestä Euroopan eteläkärkeen kesti kuun kierron ja viestintätekniikan terävintä kärkeä edustivat koulutetut pulut. Saa siis tulla käymään ja olla muutenkin yhteydessä.

Matkakohde on tarkentunut sen verran, että ensimmäisen kuukauden osoite on tiedossa. Asun ihan tulevan työpaikan vieressä kolmen muun uuden pokeriammattilaisen kanssa työnantajan tarjoamassa huoneistossa. Ensimmäisen kuukauden aikana pitäisi sitten löytää oma poikamiesboksi ja tehdä ratkaisu siitä, asunko Gibraltarin puolella vai siirrynkö huomattavasti huokeamman asumisen, mutta omia kommervenkkejään tarjoavaan kohteeseen rajan toiselle puolelle Espanjaan. Gibraltarin hintataso vuokra-asunnoissa on tullut viimeisimmän taantuman aikana huomattavasti maltillisemmaksi kuin vielä pari vuotta sitten, mutta edelleen vuokra-asumisen kustannukset ovat Helsingin keskustan tasolla. Espanjan Aurinkorannikolta saa gibraltarilaisen yksiön hinnalla tyypillisesti noin sata neliötä, taloyhtiön yhteiskäytössä olevan uima-altaan ja tenniskentän.

Espanjan puolelle muuttaminen on siis houkutteleva vaihtoehto, mutta toisaalta Gibraltarilla asumisen puolesta puhuvat erittäin lyhyet yhteydet, monilta osin parempi palvelutaso ja jokapäiväisen rajanylityksen, jatkuvan valuutan vaihdon ja ylimääräisten viranomaisselvitysten välttäminen. Tulevalta kollegaltani kuulin, että vaikka kävellen Gibraltarin ja Espanjan rajanylitys on suunnilleen suojatien ylittämistä vastaava muodollisuus, saattaa autolla tai vaikkapa ostoslistalleni kuuluvalla skootterilla kulkeminen muodostua välillä erittäin turhauttavaksi. Kollegani oma ennätys aamuruuhkassa on kuulemma neljä tuntia, mikä työmatkana on hieman kiusallinen, kun vaihtoehtona on reippailla välimerellisessä ilmastossa muutaman minuutin kävelymatka aamukahvia siemaillen. Erityisesti espanjalaiset tullimiehet ovat nimittäin ilmeisen kovia lakkoilemaan, ja paikallinen lakko tarkoittaa käytännössä sitä, että hommat tullaan kyllä tekemään, ja ne tehdäänkin oikein perusteellisesti. Sen seuraksena koko rajan yli kulkevan liikenne tarkoituksellisesti jumiutetaan ja ruuhkautetaan koko aamupäivän ajaksi, mikä toimii näppäränä työtaisteluaseena ammattiliiton ja työnantajan välisissä neuvotteluissa. Siinäpä ilmainen ja toimiva käytännön vinkki myös suomalaisille ammattiliittoaktiiveille.