Jos ei kysytä, ei tarvitse kertoa

No niin. Pitkästä aikaa taas blogin pariin. On jäänyt kirjoittaminen siitä yleisimmästä systä: ei ole saanut aloitettua. Päivät ovat menneet nopeasti ja illat vielä nopeammin kaikenlaista pientä järjestellessä ja sosiaalista verkostoa rakentaessa. Kulmat alkaa pikkuhiljaa tulla tutuiksi ja valloitusretkiä Espanjan puolellekin on tullut tehtyä, kun kelitkin ovat alkaneet olla suotuisampia maaliskuun alun myrskyjen jälkeen.

Mutta ensin ajankohtaisimpaan: muutin eilen yritysasunnosta omaan pieneen vuokrakämppääni. 35 neliömetriä pelkistettyä tanskalaista arkkitehtuuria. Muutto ei ollut suuren suuri ponnistus, sillä tavaraa oli kahden ison matkalaukullisen verran ja matkaa noin 150 metriä. Ei siis ihan vastattavissa hikiseen lauantai-iltapäivään ennen Gibikselle muuttoa, kun koko maallinen omaisuus siirtyi ystävien avustuksella (kiitos!) väliaikaiseen säilytystilaan. Mutta nyt siis ollaan alun kimppakämppäilyn jälkeen jälleen omillaan. Eiköhän täällä ala viihtyä, kunhan saa vielä vähän sisustusta tehtyä. Kämppä on kyllä periaatteessa sisustettu, mutta jotain pieniä hankintoja pitää tehdä. Omistajalla on ilmeisesti jonkinasteinen tuolifetissi, sillä niukahkosta muusta sisustuksesta huolimatta asunnossa on kuusi tuolia. Eikä siinä kaikki, lisäksi seinillä oli kymmenkunta tauluksi tehtyä valokuvaa erilaisista tuoleista. Vaan eipä ole enää, lähtivät noin viiden minuutin jälkeen muutosta paremmalle paikalle kaapin ylähyllyn taimpaan osaan.

Muuttoon liittyy osittain myös tämänkertaisen blogimerkinnän otsikko. Olen nimittäin jo ensimmäisten neljän viikon aikana oppinut, että gibraltarilaiseen tapakulttuuriin kuuluu olennaisena osana ns. "jos ei kysytä, ei tarvitse kertoa" -metodi. Tämä toimintamalli ilmenee useissa eri olomuodoissa ja siihen törmää näillä leveysasteilla tämän tästä. Muuttoon liittyen toimintatapa esiintyi seuraavanlaisena variaationa: Kun muutat uuteen asuntoon, saat avaimen oman huoneistosi oveen. Ulko-oveen on toinen avain, ja se pitää pyytää erikseen talon vahtimestarilta aka reseptionistilta. Mutta tätä ei muuton yhteydessä ole mielekästä kertoa (ellei uusi asukki ymmärrä sitä itse kysyä) sillä on vekkulimpaa, kun vuokralainen illalla kotiin tullessaan huomaa, ettei kotiavain käykään ulko-oveen ja että vahtimestari on jo tunteja sitten lähtenyt kotiin. Siinä sitä sitten hetken aikaa ihmetellään, ennen kuin nokkela maailmanmatkaaja ymmärtää soittaa samassa rakennuksessa olevan kuntosalin ovikelloa ja pääsee hyvin ansaituille unilleen uuteen kotiin.

Toinen samaan sarjaan kuuluva kummallisuus ilmeni jo pari viikkoa sitten internet-kaupassa. Pokeriammattilainen halusi olla hyvissä ajoin liikenteessä ja meni paikallisen operaattorin myymälään internettiä ostamaan. No, kävikin ilmi, että modeemit olivat myymälästä loppu, kun oli sentään jo torstai, mutta tule ensi viikolla uudestaan. Sinne sitten menemään seuraavalla viikolla, ja kah, modeemeja löytyikin vino pino. Mutta kukaan ei ollut ensimmäisellä kerralla tullut maininneeksi (kun en ollut kysynyt), että kyseiseen asuntooni ei olekaan juuri tämän operaattorin kaapelointia, tulossa kyllä on joskus hamassa tulevaisuudessa. Eli eipä onnistu, jollen halua seikkailla internetin ihmeellisessa maailmassa kännykkäverkon varassa. Siksipä Pokeriammattilainen sortui epätoivon toreissaan kolttosiin ja harjoittaa ammattiaan lainaamalla naapurin suojaamatonta nettiyhteyttä. Hyi, hyi.

Gibraltar on muuten tuon nykyajan ylellisyyden eli internetin suhteen melkoinen kehitysmaa. Ensivilkaisu palvelutarjontaan, hintoihin ja toimitusaikoihin sai entisen helsinkiläisen luulemaan tulleensa kivikaudelle. Perusliittymä täällä on puoli megaa, joskus jopa täyden megan. Kahdeksaakin kuulemma jostain saa, mutta hintaa on sata euroa kuussa. Perusliittymän sentään saa reilulla parilla kympillä. Ja paikallisen ykkösoperaattorin toimintamalliin kuuluu se, että internet-liittymää ei saa, ellei samalla asenneta lankapuhelinliittymää. Sehän tietysti nostaa hintaa ja pitkittää toimitusajan muutaman päivän pikatoimituksesta jopa neljään viikkoon. Eipä tässä ole aikaa moisia odotella, mutta jossain vaiheessa pitänee siirtyä takaisin kaidalle polulle ja hankkia liittymä omiin nimiin.

Kommenteissa kyseltiinkin jo päivityksiä pokeriin liittyen. Päivitykset ovat antaneet odottaa itseään siitä yksinkertaisesta syystä, että paikallinen kasino on edelleen erinäisistä syistä johtuen korkkaamatta. Suurin yksittäinen syy on se, että harjoittamiani käteispelejä on tarjolla yleensä vain viikonloppuisin ja tähän saakka viikonloput ovat olleet muuta ohjelmaa täynnä. Pari kertaa olen jo parin kollegan kanssa ollut menoillaan, mutta aika joko venäläiset naiset tai halvat mojitot ovat vieneet voiton viime metreillä. Mutta yritän parantaa tapani ja syöksyä paikalliseen synnin keskukseen pikimmiten. Sitten luvassa myös raporttia.

Nettipeleissä olen toki kasvattanut pohjatonta kassaani. Erityisesti työn alla on tällä hetkellä Omaha, jota olen lähtenyt opettelemaan ihan teoriatasolta alkaen. Pääsääntöisesti opettelu kuitenkin tapahtuu kantapään kautta -menetelmää hyödyntäen. Nettiprojektini kuulumisia päivitän kuitenkin toisaalla. Halukkaat löytävät (aikansa visaisten kysymysten kanssa puuhasteltuaan) projektipäiväkirjan klikkaamalla tämän sivun yläosan banneria.

Paljon olisi kerrottavaa ja kuvia myös viikon takaisesta automatkasta Tarifaan, Vejer de la Fronteraan ja Cadiziin, mutta lähikauppa kutsuu. Murua rinnan alle ja pyykkäämään. Siinä vasta työmiehen maanantai.